"Unelmia jokaiselle"

"Unelmia jokaiselle"

perjantai 30. elokuuta 2013

VIIMEINEN PÄIVÄ NÄILLÄ TONTTIHINNOILLA!

Tonttisopimuksia on tällä hetkellä klo 1030 tasan 29 kappaletta. Metsäkorttelista 319 vapautui juuri tontti nro 2, raviratakorttelista 312 on  vapaana tontti nro 2 niin ikään. Näköalakorttelissa tilanne on se, että 313 korttelin pohjoisen pään kaikki neljä tonttia ovat vapaina ja niin ikään tontti nro 8. Alempaa 316 korttelista tontit 2,3 ja 4.

Vielä ehtii, mutta kiire todellakin alkaa olla.

Alla alueen osoitteet, moni on niitäkin kysellyt. Alempaa tästä blogista löytyy tonttikartta, jossa nuo yllä mainitut vapaat tontit näkyvät parhaiten.

T.Laura Ruohola, 044-4691 210



maanantai 26. elokuuta 2013

Viimeisen viikon mahdollisuus päästä mukaan messualueelle! Tonttihinnoittelu muuttuu 1.9 alkaen.



Edelleen tuo aika siis vilistää, kuten perjaintain postauksessa esille kävi, mutta nyt siis toden teolla ollaan loma-asuntomessuja ajatellen viimeisten hetkien pakeilla. Eli lauantaihin 31.8 saakka on mahdollisuus tehdä tonttivaraus alunperäisillä tonttihinnoilla. Tonttien uudesta hinnoittelusta on valtuuston 28.5.2013 hyväksymä päätös ja tätä hinnoittelua noudatetaan siis 1.9 lähtien. Lisätietoja uudesta hinnottelusta saa halutessaan allekirjoittaneelta mutta myös maanmittausteknikko Ari Matkaselältä.

Käytännössä tämä fakta tarkoittaa sitä, että voimme toki joustaa mukaan pääsyssä niin, että ehdottomasti niin halutessaan messualueelle voi vielä päästä syyskuun ensimmäisten viikkojen aikana, mutta ylläoleva hinnoittelu on olemassa ja se tulee voimaan määrättynä aikana. Ja toisaalta, kuten olen ja olemme koko ajan painottaneet, loma-asuntomessut 2014 Kalajoella tullaan esittelemään yleisölle täysin valmiina ja sitä varten aikataulutus on tehty näin. Eli kun rakentamisen/rakennusluvituksen jne pakeilla on heti syyskuun alusta, on aikaa edessä vielä 9 kk. Sinä aikana valmista pitäisi pystyä samaan mikäli takana ja vierellä seisovat hyvät yhteistyökumppanit.

Alla tonttikartta, josta selviävät kaikki tontit, joilla ei tänään 26.8.2013 ole vielä rakentajaa. Vapaina on siis tukku alueen supermegatontteja, tosin osalle niistä on olemassa suunnitelmia, mutta koska niitä ei ole allekirjoittaneelle lopullisesti vahvistettu, nämä alla näkyvät tontit ovat siis vapaita!!!!

Oranssit tontit vapaita 26.8.2013.

Ja miten nyt sitten toimia, mikäli vielä tällä aikataululla mukaan tähän junaan haluaa? Soitto allekirjoittaneelle, 044-4691 210. Mahdollisimman nopeasti tietoa siitä, mitä ollaan tekemässä ja kenen kanssa.
Näkymä mereltä kohti tonttialuetta.


Minulla oli itselläni eilen mahdollisuus viettää päivä veneilemällä Kalajoen edustalla! Tässä mukana olevista kuvista osa on Maakallan itsehallintosaaresta, osa veneestä ja osa Hiekkasärkkien edustalta. Voin kertoa, että Kalajoki tekee mereltä katsottuna uskomattoman vaikutuksen, siis käsittämättömän upea paikka. Voin myös muuten kertoa, että juurikin noilta tonteilta, jotka tuossa ylhällä vapaina näkyvät, on suurimmilta osin aivan uskomattomat merinäkymät! Jotkut paikat tässä maailmassa ovat vain toisia erityisemmät, Kalajoki on yksi niistä. Teilläkin on vielä hetki aikaa miettiä sitä, josko jättäisi sydämensä Kalajolle. :) Aurinkoisin terveisin, Laura Ruohola





Ulkokallan majakkatornista kuva ulapalle!

perjantai 23. elokuuta 2013

Kiitos kahdellekymmenelletuhannelle klikkaukselle!



Mietin tässä, että kirjoitan kiitokset jo nyt kaikille tätä sivustoa kenties seuraavalle tai vähintään kertaalleen klikkaamassa käyneelle. Kakskyttuhatta klikkausta. Äärestä laitaan kokemattomana bloggaajana ei aavistustakaan onko tuo määrä susihuono vai semisti jees, mutta joka tapauksessa olen siitä iloinen. :)

Eli näin se aika vierii, monessakin mielessä. Ensinnäkin olen pian ollut Kalajoella jo vuoden, toiseksi meidän messujemme kaikki hankkeet ovat tiedossa kymmenen päivän kuluttua, huomenna teen elämäni ensimmäisen samalla lavalla tapahtuvan juontokeikan Scandinavian Hunksien kanssa, ja mitä tähän nyt sitten vielä voisi lisätä. Olen myös liittynyt Spotifyhyn, Instagramiin ja I phonessa käytän WatchAppia, joten kaikki Kalajoella näyttää olevan mahdollista.

Tonttimaalla on tällä haavaa kiva pyöriä. Mietin, minkälaisia kohteista tulee valmiina, mutta mietin myös sitä, että onhan nyt ihan ja aivan varma, että jokainen kohde käyttää varmasti kaikki ilmansuunnat ja ikkunapinnat parhailla tavoilla hyödykseen. Nimittäin kun jossain vaiheessa muutosten teko tulee myöhäiseksi. Eli kaikki te, joilla projekti on vielä lähtökuopissaan ottakaa vielä yhden tovin verran mietittäväksenne rakennuksen aukotukset. Tuleehan paraati-ilmansuuntiin tarpeeksi avoimia näkymiä.

Itse mietin, myönnän, myös sitä, minkälaiset juhlat näköalatasanteella voin järjestää, kun kaikki on valmista. Siinä olis aivan huippupaikka pienelle, yksityiselle, akustiselle keikalle. Cheekin olisin ensi kesänä huudeille halunnut, mutta jo pieni vilkaisu Jare Henrik Tiihosen tekniseen raideriin riitti kertomaan sen, että näköalatasanteemme puitteet ja hänen tarpeensa eivät sitten millään kohtaa toisiaan. No, kukas sitä tietää, vaikka meillä olisi ensi kesään mennessä jo joku uusi tähtiartisti, jonka raideri antaisi vielä meille myöden...:)

Mietin aina silloin tällöin myös sitä, miten paljon rakastan kalajokisia pitkospuita. Voiko maailmassa  
oikeasti olla mitään sympaattisempaa? Sitten kun ne kaikki noin 70000 kävijää tulla tallustelevat noille pitkospuillemme, niin saattaapi tietenkin olla, että jonkun muunkin sydän sulaa. :) Ja toisaalta onko sitten mitään tärkeämpää kuin välittää kaikille kävijöille tätä omimman kalajokisuuden ilosanomaa. Meri, aurinko, hiekka ja pitkospuut - siinähän ne tärkeimmät.

Mitäs sitten muuta. Tulkaa tsekkaamaan NiceRun-tapahtumaa lauantaina Kalajoella, näette samalla ne Hunksitkin. Ja kyllä, ovat kuulemma kovaa valuuttaa keikoillakin, joten sitä kautta voisi kait kuvitella, että setti toimii myös 1800 naisen lämppärinä:)

Onko joku, tai jonkun kaveri vielä tonttia vailla? Muutama olisi vielä hyviä suunnitelmia vastaan jäljellä. Mutta vähiin käy aika ennen kuin loppuun, 31.8 nimittäin sulkeutuu tonttipuoti, sen jälkeen keskitytään oikeasti tekemään. Kun Minna palaa lomilta töihin meitä odottavat aluekarttojen viimeistelyt, palaverit asuntomessuporukan kanssa, messukokoukset, ensi vuoden markkinointisuunnitelmat ja ja ja.... Tekemistä riittää, mutta sitä vartenhan täällä ollaan. Sitä varten, että ensi kesänä tähän aikaan Kalajoki saa paistatella päivää loma-asuntomessujen kävijäennätyskaupunkina.

Aurinkoista ja kesäistä viikonloppua kaikille, Laura





torstai 22. elokuuta 2013

Muistakaa Habitare 18.-22.9 jo nyt kalentereihin! Vinkkejä uusiin messutaloihin - ja paljon :)



SUOMEN SUURIMMAN HUONEKALU-SISUSTUS- JA DESIGNTAPAHTUMAN HABITAREN KANSAINVÄLINEN DESIGNALUE AHEAD! ESITTELEE UUSINTA JA KIINNOSTAVINTA MUOTOILUA. SE TARJOAA MONIPUOLISEN, LAADUKKAAN JA YLLÄTYKSELLISEN KOHTAAMISPAIKAN SISUSTUS- JA MUOTOILUALAN IHMISILLE.

www.habitare.fi

maanantai 19. elokuuta 2013

Kalajoen rantaa, kultaisinta santaa, Pohjanlahden aallot armastaa...

Heipsistä jälleen!

Kahden kuukauden jälkeen pääsin vihdoin tonttimaalle ja huh, mikä maiseman muutos. Ei meinannu yhdeksi ja samaksi paikaksi enää tuntea. Joku kyseli jossain tilaisuudessa, että jokos teillä Kalajoella rakennetaan ja olisi melkein tehnyt mieli vastata, että joo eikun meillä on jo valmista.


Näköalatasanteelta näkymä suunnilleen lounaaseen.

Samiran työmaata.

Tässä kuva Samiran kohteen rakennustöiden etenemisestä. Samiran kohde siis iso kiinteistöyhtiö Meritähti, joka tulee aivan alueen etureunaan. Kiinteistössä on vielä muutamia asuntoja vapaina. Jos kiinnostut, ole mahdollisimman nopeasti yhteydessä Samiraan, lisätiedot www.samira.fi


Raviratakorttelista länteen.

Yllä kuva tieltä raviratakorttelin kohdalta. Tykkään edelleen kovasti tuosta alueen keskelle jäävästä luontoalueesta. Vaikka tämä yllä oleva kuva on hieman harmaansorttinen, tästä raviradankin viereisiltä tonteilta on tosi siistiä kattella kohti hiekkaista huippua ja tyhjää sen takana. Siisti. Luulen, että korttelin rakentajatkin tykkäävät. Tilanne korttelissa 312 on siis se, että tontit 1, 3 ja 4 on varattu, kakkosesta käydään par aikaa kovia keskusteluja.


Pitkospuita kohti näköalatasannetta. Aika onnistunut kuva muuten mielestäni....

Olen koko Kalajoellaoloajan rakastanut aina vaan entistä enemmän pitkospuita ja syystä olen iloinen ja ylpeä siitä, kuinka pitkospuut tulevat messualueella näkymään. Aivan poikkeuksellista verrattuna minnekään muihin asuntomessuihin. Myös tuo taustalla näkyvä näköalatasanne onnistui erinomaisen hyvin, se toimii monessakin mielessä, mutta ennen muuta siksi, että messuvieraat saadaan paraatipaikoille heti kättelyssä. Kun näköalatasanteella seisoo ja näkee sieltä koko messualueen, eihän siihen voi kuin koko sydämestään ihastua.

TONTTIASIAA!!!!!!
Tontteja vielä muutama jäljellä, mutta nopeasti pitää olla asialla. Elokuun loppuun saakka peliaikaa, sen jälkeen alue laitetaan ikään kuin messujen osalta kiinni ja sen jälkeen keskitytään vain tekemiseen!
Soitelkaa ihmeessä, projektijohtajaLaura Ruohola tel 044-4691 210


tiistai 13. elokuuta 2013

Onnea Jelena Isinbajeva!




Eihän tämä loma-asuntomessuihin mitenkään liity, mutta niiiiiin siistiä, että Jelena Isinbajeva voitti MM-kultaa tänään, tuollaisella tuloksella ja tuon yleisön edessä. Mieletön juttu. Itse asiassa olen yllättynyt koko kisojen annista, pitkästä aikaa olen seurannut kisoja oikein suurella innolla ja mielenkiinnolla. Mukavaa.

maanantai 5. elokuuta 2013

Hyvinkään asuntomessuaikaista tiedotusta:



Mediatiedote 4.8.2013

Laura Ruohola ei suostuisi asumaan ilman saunaa

Kalajoen Loma-Asuntomessujen projektijohtaja, T.i.l.a-ohjelmasta tuttu Laura Ruohola sanoo olevansa saunoja. Kylpytilat ovat hänen mielestään kodinhoitohuoneen ohella kodin tärkeimpiä tiloja.
Asuntomessuilla Hyvinkäällä kylpytiloissa on Laura Ruoholan mielestä särmää. Terasseista, kesäkeittiöistä ja saunoista on tehty toimivia kokonaisuuksia, ja tilaa kotikylpylöissä on runsaasti. Varsinkin messujen pienimmän kodin, kohdenumero 10 Lapplin Lumo, sauna oli Ruoholan mieleen.
– Trendinä näyttäisi olevan saunojen värien vaalentuminen. Kaunis, luonnonvärinen puu on tullut osaksi saunarakentamista. Kylpyhuoneiden värit ovat tyylikkäitä, harmaata ja valkoista, joskin itse haluan väriä kylppäriin.
Ruoholan mielestä Asuntomessuilla merkillepantavaa ovat myös hirsisaunat sisätiloissa sekä lasipintojen suosio.
– Suomessa on vasta nyt alettu tehdä uima-altaita. Suomalaiset näyttävät myös rakastuneen kahden suihkun malliin kylpyhuoneissa.
Kylpytiloja rakennettaessa Ruoholan mukaan tärkeintä on se, että talon ainoa WC ei sijaitse kylpyhuoneessa. Värit kannattaa valita niin, että mahdolliset kalkkijäämät eivät näy pinnoissa.
– Siisteys on kaiken a ja o ja pienessä, pimeässä kolossa ei ole kiva käydä kylpemässä.
Haaveena rantasauna
Kerrostaloasunnossa pieni ja näppärä sauna on Ruoholan mielestä riittävä. Haaveissa on kuitenkin oma rantasauna. Ruoholan unelmasauna kohoaisi Kalajoen messualueen korkeimmalle tontille ja sen lasiseinien läpi voisi ihailla ilta-aurinkoa.
Ensi vuoden Loma-Asuntomessuille Kalajoelle rakentuu noin 30 loma-asuntoa, ja yhteentoista niistä on tulossa myös rantasauna. Ruohola lupaa, että Kalajoen Loma-Asuntomessujen 30 kohteen joukosta löytyy jokaiselle jotakin ihasteltavaa. Kalajoella messurakentajat tekevät unelmiensa loma-asuntoja.
– Meren, hiekan, auringon ja luonnon liitto on se syy, miksi Kalajokea rakastan. Samasta syystä uskon, että messuvieraatkin paikkaan ihastuvat, Ruohola hymyilee.
Loma-Asuntomessualueella Kalajoella on vielä kahdeksan tonttia vapaana. Vapaat tontit ovat keskellä kortteleidensa parhaita paikkoja.



torstai 1. elokuuta 2013

Vielä tarkennus messualueen tonteista!

Moni teistä tämän tietääkin, mutta vielä kerran. Eli messualueen tontteja ei voi ostaa niin, että ostanpa tuosta nyt sitten hyvän tontin. Me pidämme tarkoin huolta aluekokonaisuudesta, siitä, että jo rakenteilla olevat massat istuvat alueeseen, kaavaan ja luontoa kunnioittavaan rakennustapaan, mutta myös siitä, että kaikki uudet projektit toteutuvat samoilla periaatteilla.
Eli siis kun kiinnostutte jostakin tontista, kannattaa hetimiten myös miettiä, mitä siihen olisi haluamassa, miten alueen erityispiirteet otetaan rakennuksessa huomioon ja onko mielessä vaikkapa joku talotehdasyhteistyö. Näin pystytte ja pystymme hyödyntämään jäljellä olevat kuukaudet mahdollisimman tehokkaasti ja varmistamme sen, että kaikki kohteet todellakin ovat valmiina 31.5.2014.

Soittelemisiin, yst.terkuin, Laura
Powered By Blogger